perjantai 15. elokuuta 2014

Kardemummapulla


Vastapaistetun pullan tuoksua ei voi vastustaa. Variaatioita pullaan voi keksiä vaikka kuinka paljon! Tässä reseptissä perinteisen korvapuustitäytteen sijasta käytetään reilusti kardemummaa. Reseptistä leivot noin 25 isohkoa pullaa. 

500g vettä
50g maitojauhetta
200g sokeria
200g voita
60g kananmunaa
10g kardemummaa
60g tuorehiivaa
10g suolaa
1200-1250g puolikarkeita vehnäjauhoja

Murenna hiiva haaleaan veteen. Lisää sokeri, kananmuna ja 2/3 osaa vehnäjauhoista, joihin on sitä ennen sekoitettu kardemumma ja maitojauhe. Vaivaa taikinaa ja lisää samalla loput jauhot. Taikinaa kannattaa vaivata kunnolla, kunnes hyvä sitko on muodostunut. Hyvän sitkon tunnistaa siitä, että taikina venyy repeämättä. 


Lisää taikinaan pehmeä voi ja suola. Vaivaa taikinaa vielä niin kauan että voi on imeytynyt kunnolla. Laita taikina kymmeneksi minuutiksi kelmulla peitettynä taikinalepoon. Kauli tämän jälkeen taikina muutaman sentin paksuiseksi. Levitä voita ohuelti kaulitun taikinan pinnalle ja ripottele sen jälkeen vielä kardemumma-sokeri seosta oman maun mukaan.

Rullaa taikinalevy tiukaksi rullaksi ja leikkaa haluamasi kokoisia paloja terävällä veitsellä. Voit tehdä pullista perinteisten korvapuustien muotoisia tai niin kuin itse tällä kerralla tein: aseta pulla leikkauspinta ylöspäin ja käännä spiraalin ulompi pää pullan pohjalle. Avaa hiukan pullan spiraalikerroksia, jotta ne aukeaisivat uunissa kauniisti. 

Kohota pullia liinan alla noin 35-45 min. Voitele pullat tämän jälkeen kananmunalla ja ripottele päälle sokeria. Paista pullia 200 asteisessa uunissa noin 12-14 min. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!