sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Naan-leivät


Pidän kovasti intialaisesta ruuasta ja siihen kuuluu mielestäni ehdottomasti Naan-leivät. Kotona teen Naan-leipiä myös suomalaisten keittoruokien kanssa syötäväksi ja Naan-leivät ovat osoittautuneet myös hyväksi piknik-ruuaksi.

Kokeilin tällä kerralla Belle Bale -blogista löytämäni reseptiä, jota hiukan muokkasin. Reseptillä tuli noin 9 reilunkokoista leipää. Parhaimmillaan leivät ovat heti lämpiminä syötynä, uunista tullessaan ne voi halutessaan vielä uudelleen voidella voisulalla tai esim. valkosipulivoilla. 

2 dl maitoa
25g tuorehiivaa 
1 kananmuna
2 tl sokeria
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
1/2 dl maustamatonta jogurttia
6 dl vehnäjauhoja
voisulaa leipien voiteluun

Murenna tuorehiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon kananmuna, jogurtti, sokeri, suola ja öljy. Lisää jauhot taikinaan vähitellen, samaan aikaan taikinaa vaivaten. Vaivaa taikinaa vielä jonkin aikaa, taikina jää melko löysäksi. 

Anna taikinan kohota kulhossa, vedottomassa paikassa noin 60 min. Jaa taikina 9 palaan ja kaulitse palat litteiksi. Pisaranmuodon saat leipiin roikuttamalla leipiä hetken yhdestä reunasta. Anna leipien kohota vielä hetki pellillä ennen niiden paistamista. 

Voitele leivät voisulalla ja ripottele halutessasi esim. unikon -tai pellavan siemeniä leipien pinnalle. Paista leipiä 250-270 asteessa keskitasolla noin 4-6 min. kunnes pinta alkaa ruskistua. 

maanantai 19. toukokuuta 2014

Chili-suklaakakku



Olen jo kerran aikaisemmin julkaissut chili-suklaajuustokakun reseptin. En kuitenkaan voinut olla kokeilematta Fazerin chili-suklaakakkua. Tähän kakkuun ei tule lainkaan liivatetta ja pehmeän ja lämpimän makunsa se saa tulisesta Sambal oelek-chilitahnasta.

Pohja:

135g kaurakeksimuruja
15g kaakaojauhetta
20g sokeria
55g voisulaa

Suklaamassa: 

 200g tummaa Fazer Premium 70% suklaata
4 kananmunan keltuaista
80g tomusokeria
25g Sambal oelek-tahnaa (tulinen chilitahna)
200g maustamatonta tuorejuustoa
200g kuohukermaa

Koristelu:

150-300g tummaa Fazer Premium 70% suklaata
kaakaojauhetta

Murskaa keksit pieniksi muruiksi. Lisää kaakaojauhe ja sokeri murujen sekaan. Lisää sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi massaksi. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja painele massa vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. 
Sulata suklaa varovasti mikrossa sulatusteholla. Vaahdota keltuaiset, sokeri ja chilitahna. Lisää sulatettu suklaa, tuorejuusto ja lopuksi kermavaahto. Sekoita varovaisesti tasaiseksi vaahdoksi. Kaada massa vuokaan, peitä kelmulla ja anna vetäytyä yön yli jääkaapissa. 
Suklaakakun koristeiden viimeistely kannattaa tehdä ennen tarjoilua. Koristele sulatetulla suklaalla mielesi mukaan ja viimeistele sihdin läpi tomutetulla tummalla kaakaojauheella. 

tiistai 6. toukokuuta 2014

Toscakakku


Leivoin yllätykseksi manteleita rakastavalle ystävälleni toscakakun. Yllätys onnistui täydellisesti ja leivinpaperiin kääritty herkkupala tuli jaettua yhdessä.

18-24 cm kokoiseen Toscakakkuun tarvitset: 

2 munaa
1 1/2 dl sokeria
75 g voita tai margariinia
1 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta 
2 1/2 dl vehnäjauhoja

Kuorrute:
50 g voita tai margariinia
vähän vajaa 1 dl sokeria
1 rkl vehnäjauhoa
2 rkl maitoa
100 g mantelilastuja

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, lisää sulatettu rasva. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja siivilöi niitä vuorotellen maidon kanssa massaan. Kaada massa voideltuun vuokaan, itse käytin 18 cm kertakäyttövuokaa. Paista 175-asteisessa uunissa keskitasolla noin 25 min. 

Tee paiston aikana kuorrute: kiehauta muut kuorrute-aineet ja lisää sen jälkeen seokseen mantelilastut. Levitä kuorrutus puolikypsän kakun päälle ja paista 200-asteessa vielä noin 10 min. kunnes kuorrute saa kauniin värin. Anna kakun jäähtyä ennen kuin irrotat kakun vuoasta.