sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Bostonkakku


Cupcakesien ja macaron-leivosten jälkeen uusiksi trendileivonnaisiksi ovat nousemassa isoäitien retroleivonnaiset. Kukapa ei rakastaisi mummujen ja mummien perinneleivonnaisia kuten Bostonkakkua. 

Leivoin oman Bostonkakkuni Koko Suomi leipoo -ohjelmassa käytetyn reseptin mukaan. Työvaiheissa tein pieniä muutoksia. Resepti oli yksinkertainen ja lopputulos onnistunut. Bostonkakun nostattaminen ja oikea-aikainen paistaminen ovat tärkeitä onnistuneen lopputuloksen saamiseksi. Liian pitkä paistoaika tekee kakusta kuivan, mielestäni taikinan käsitteleminen on helpompaa jos nostatuksen tekee vasta lopussa, pullien ollessa jo vuoassa. 

250g maitoa
25g tuorehiivaa
1 kananmuna
50g ruokokidesokeria
50g taloussokeria
1 tl suolaa
0,5 rkl kaardemummaa
n. 500g vehnäjauhoja

Täyte:

130g voita
100g kanelisokeria
(vanilijasokeria)

Pinnalle:

raesokeria
mantelilastuja

Sekoita maitoon hiiva ja mausteet, lukuunottamatta suolaa. Lisää kananmuna ja sokeri. Sekoita taikinaan jauhot. Vaivaa taikinaan pehmeä voi ja suola, kun olet saanut taikinaan hyvän sitkon. Laita taikina n. 10 min kelmun alle lepäämään. Riivaa käsin vielä tämän jälkeen taikina pyöreäksi palloksi ja kaulitse se sitten levyksi. 

Levitä siihen voi ja ripottele päälle kanelisokeri. Kääri rullalle, leikkaa paloihin ja laita palat voideltuun vuokaan. Kohota liinan alla. Voitele pinta kananmunalla, koristele raesokerilla ja mantelilastuilla. Paista uunissa 180 asteessa noin 20-30 min.